Left is right! - tavaroita vasenkätisille

 

Palvelua ja hyötyesineitä vasenkätisille

Käydessäni kerran San Franciscossa sattui sikäläisellä suositulla laiturialueella silmiini mielenkiintoinen liike. Kaikki myytävät tavarat oli suunniteltu vasenkätisiä varten. Liike näytti pärjäävän vilkkaalla liikepaikalla varsin mainiosti.

Kuka Suomessa erikoistuisi vastaaviin tuotteisiin? Noin joka kymmenes meistäkin on vasenkätinen, joten markkinoiden koko vauvaikäisistä vanhuksiin on noin 500 000 henkilöä. Jos jokaiselle heistä saisi myydyksi vasenkätiselle sopivan tuotteen, josta jäisi voittoa vaikkapa vain euron verran, olisi puoli miljoonaa riihikuivaa rahaa! Näin olisi ainakin yrityksen tuloslaskelmassa.Jos olisin vasenkätinen ja haluaisin palvella kohtalotovereitani, perustaisin todennäköisesti pienehkön liikkeen Helsingin keskustaan. Siinä olisi koko tuoterepertuaari nähtävillä ja ostettavissa. Muualla maassa asuvia vasenkätisiä tavoittelisin postimyynnin kautta. Tekisin hyvän tilaussivun kuvien kera Internetiin, keräisin tilauksia ja pakkaisin iloisin mielin paketteja asiakkaille postitettaviksi. Tällaisten tuotteiden postimyynti olisi myöskin siltä osin luontevaa ja riskitöntä, ettei luottotappioita juuri synny. Palautuksetkin olisivat varmasti aika harvinaisia, koska kyseessä olisivat ainutlaatuiset tuotteet, joita on vaikeaa löytää muualta.

Mistä tuotteet?

Tuotteiden hankkimiseen liittyvät ongelmat jättäisimme mieluusti ideasta innostuvan henkilön omille harteille. Käyttökelposina vinkkeinä ja toimenpiteinä voisimme suositella seuraavia:

  • Ensimmäisenä on mietittävä lista tuotteista, jotka olisivat vasenkätisille hyödyllisiä. Välittömästi tulevat mieleen sakset, hiiri, pc-näppäimistö, kitara, keittiövälineet...
  • Toiseksi on laadittava luettelo siitä, kuka näitä oikeakätisten tuotteita valmistaa.
  • Kolmanneksi on vuorossa soitto tai kysely valmistajalle: onko teillä vasenkätisillekin tarkoitettuja versioita? Jos ei ole, kiinnostaisiko teitä ryhtyä tuottamaan sellaisia?


Lisäksi surffailu Internetissä otsikon "Lefthand" alla voisi tuottaa joitakin positiivisia yllätyksiä. Jos et löydä muita osoitteita, voit aloittaa vaikkapa seuraavista:
http://www.anythingleft-handed.co.uk/
http://www.linkshaenderseite.de/shops.html


Näistä osoitteista löytyy mm. hyvä lista Euroopassa olevista vasenkätisille tarkoitetuista erikoiskaupoista. Sivuilta saat siis vaikkapa osoitteita ensi kesän Euroopan automatkaa varten. Vierailet jokaisessa vasenkätisille tarkoitetussa liikkeessä ja voit saman tien hakea ideoita uutta yritystoimintaasi varten.

Surffailun jälkeen voit myös harkita ystävällistä soittoa johonkin näistä kaupoista tai sähköpostikyselyä, jonka avulla kartoitat, mistä nämä kauppiaat saavat tilatuksi myytävät tuotteensa.

Toinen lähestymistapa taas on valjastaa jonkin liikkeen lähellä asuva, ulkomailla oleva tuttusi asiaan! Pyydä häntä vierailemaan liikkeessä ja kartoittamaan tilanne. Jos hän haluaa edistää menestystäsi ja vilpittömästi auttaa sinua, voit saada hyvän tukihenkilön ideoimaan yritystoimintaasi.

Näin oletkin jo uppoutunut syvälle uuden idean kehittelyyn. Onnea!

----------------


Idea tuottaa toimintaa...? Vasenkätisten oma kauppa netissä:
http://www.leftover.fi/





Artikkelihaku