FAQ

Miten aloittaa uudessa työpaikassa?

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä 0 Comments

Onneksi olkoon! Kova kisa on takanapäin, ja olet selviytynyt voittajaksi. Olet ohittanut monta erittäin osaavaa hakijaa ja tullut valituksi. Sinuun kohdistuu uudessa työpaikassa suuria odotuksia. Ensimmäiset päivät ja viikot ratkaisevat hyvin pitkälti sen, miten tulet asettumaan taloksi ja menestymään uudessa työssäsi. Siksi olemme kirjanneet muutamia ohjeita tueksesi. Solmi aina kirjallinen työsopimus, josta ilmenevät työsuhteen laatu, palkka ja tehtävä. Jos mahdollista, …

koulutus

Selätä työelämän haasteet kouluttautumalla

Uranus Ammatinvalinta ja opiskelu, Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä 0 Comments

Työelämä muuttuu tällä hetkellä kovaa vauhtia. Kuka esimerkiksi olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että joku kirjoittaa blogia omasta elämästään työkseen? Sellaiset työtehtävät, joihin voi hakea erilaisilla koulutustaustoilla, ovat lisääntyneet. Myös niin sanottuja moniosaajia haetaan koko ajan enemmän. Mihin suuntaan omaa koulutustaan kannattaa kehittää, jotta pysyy mukana työelämän pyörteissä? TE-palveluiden Työlinjan koulutusneuvoja Kirsti Karjalainen neuvoo, että ennen uudelleenkouluttautumista tai koulutuksen …

työpaikan vaihto

Miksi työpaikkaa kannattaa vaihtaa?

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä 0 Comments

Työpaikan jättäminen voi olla yksi elämän vaikeimmista päätöksistä. Vaikka se olisi vaikeaa, se voi olla myös parasta, mitä työurallesi on koskaan tapahtunut. Töissä vietetään usein valtaosa valveillaoloajasta, ja jos työn kanssa on ongelmia, se heijastuu myös muuhun elämään. Listasimme seitsemän syytä harkita työpaikan vaihtoa! 1. Töissä on tylsää Liika stressi on pahasta, mutta pieni paine työssä on usein hyväksi. Jos työsi …

kättely

Miksi palkata 50+ työntekijä?

Sanni Oja Apua uran eri vaiheisiin 0 Comments

Tuula Piensoho bloggasi 27.4.2016 aiheesta, joka on ollut pinnalla erityisesti yritysten YT-neuvotteluiden ja irtisanomisten yhteydessä. Yli 50-vuotiaiden asema työelämässä puhututtaa, koska irtisanotulle 50+ työntekijälle saattaa olla haaste työllistyä uudelleen erilaisten negatiivisten asenteiden takia Suomessa. Epäkohtien sijasta Piensoho nosti kuitenkin positiivisen näkökulman esille: miksi palkkaisin juuri yli 50-vuotiaan? Piensoho haastatteli ”Ilmianna 50+ myönteinen työpaikka” -kampanjansa puitteissa parikymmentä eri alojen organisaation edustajaa …

syopajarjestot_kesatyo

Kesätyöntekijä, näin suojaudut auringolta!

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Nuori työnhakija 0 Comments

Ihosyövistä 95 prosenttia olisi vältettävissä fiksulla aurinkokäyttäytymisellä. Tästä huolimatta lämpiminä kesätyöpäivinä rusketuksen hankkiminen saattaa kiinnostaa auringolta suojautumista enemmän. Käytännössä kuitenkin ruskettuminen on ihon suojamekanismi, jonka tarkoituksena on suojata ihon syvempiä kerroksia aurinkoa vastaan. Rusketus ei myöskään estä ihoa palamiselta, vaan vastaa korkeintaan suojakerrointa 4. UV-altistus, etenkin auringossa palaminen sekä suuret kerta-annokset UV-säteilyä lisäävät melanooman ja muiden ihosyöpien riskiä. Erityisesti lapsuudessa …

verkoston rakentaminen

Oman verkoston rakentaminen ja hyödyntäminen työnhaussa

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Avoin haku, Muita uravinkkejä, Nuori työnhakija, Some työnhaussa, Työnhaku 0 Comments

Työnhakijan suhteet ja kontaktit eli verkostoituminen näyttelee yhä merkittävämpää osaa työllistymisessä. Seuraavaksi kerrataan muutama tapa, miten voit hyödyntää olemassa olevia verkostojasi työnhaussa ja millä keinoilla voit luoda niitä lisää. Nämä asiat kannattaa muistaa työnantajien kanssa verkostoituessasi! 1. ”Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.” Verkostoitumisen osalta on tärkeää ymmärtää, että joku tuntee aina jonkun. Kun autat muita työnhaussa, tulet todennäköisemmin itsekin …

EI_NIIN_VIHAISIA_TIPUJA

Yrittäjyys on varteenotettava uravaihtoehto nuorelle

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Haluatko yrittäjäksi, Muita uravinkkejä, Nuori työnhakija, Uratarinoita, Yrittäjätarinoita, Yrityksen perustaminen 0 Comments

Korkea koulutus ei enää takaa automaattisesti töitä etenkään pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Oman yrityksen perustaminen on monelle tapa työllistyä ja päästä tekemään itseä kiinnostavia asioita. Finnvera rahoittaa nuoria yrittäjiä lainoin ja takauksin. Kun Reetta Karppinen, 34, valmistui äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi, olivat uranäkymät heikot Karppisen kotiseudulla Keski-Suomessa, jossa hän halusi pysyä. Huonojen työllistymisnäkymien vuoksi Karppinen teki rohkean päätöksen yritystoiminnan aloittamisesta ja perusti …

etätyö

Hoida etätyö kunnialla näillä vinkeillä

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä 0 Comments

Amerikkalainen bloggaaja ja suunnittelija, Justin Seeley, vaihtoi sisäsiistin toimistotyön etätöiksi. Alku ei ollut helppo, mutta hommaan tottui. Lue hänen vinkkinsä etätyöskentelyyn. Suunnittele aikataulu ja pidä siitä kiinni Kotoa käsin työskennellessä voi olla haastavaa erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Siksi on tärkeää, että päätät etukäteen sinulle sopivan aikataulun, jota noudatat töitä tehdessäsi. Päätä kellonaika, jolloin aloitat hommat ja aika, jolloin laitat …

Kimmo Kärkkäinen

Startup-yrityksessä työntekijä saa paljon vapauksia ja vastuuta

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä, Työnhaku 0 Comments

Millaista on työskennellä nopeasti kasvavassa ja kansainvälisessä startupissa? Miten tällaiseen kasvuyritykseen pääsee töihin? Kysyimme asiaa ohjelmistoyritys LeadDeskistä, jonka muun muassa Talouselämä on listannut tänä vuonna Suomen 20 lupaavimman alkuvaiheen yrityksen joukkoon. Startupeilla tarkoitetaan nuoria yrityksiä, jotka tavoittelevat nopeaa kasvua ja kansainvälisiä markkinoita. Vuonna 2009 perustettu startup-yritys LeadDesk tarjoaa pilvipohjaisia call center -palveluita esimerkiksi asiakaspalveluun ja myyntiin. Yritys on kasvanut nopeasti, …

3vinkkia

Nämä kolme vinkkiä auttavat sinua työllistymään viisikymppisenä

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä, Työnhaku 0 Comments

Koetko olevasi liian vanha työmarkkinoille? CareerHMO:n toimitusjohtaja J. T. O’Donnell neuvoo kolme asiaa, mitä kannattaa tehdä nelikymppisenä, jotta voi työllistyä vielä viisikymppisenä. 1. Älä jätä uraasi taka-alalle Kun ihminen ikääntyy, työn ohelle tulee usein paljon tärkeitä asioita: Hankitaan asunto, mennään naimisiin, saadaan lapsia ja huolehditaan siinä sivussa omista vanhemmista. Silloin saattaa tuntua, että työ ei ole niin kovin tärkeää, se …

työllistyminen

Työllisty TE-toimiston tuella

Uranus Apua uran eri vaiheisiin, Nuori työnhakija, Työnhaku 0 Comments

TE-toimiston ensisijainen tehtävä on tukea työttömäksi jääneitä työllistymään. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkia palveluita ja tukia työkkäri tarjoaa. Esittelemme muutaman vaihtoehdon, joita täysin työkykyinen henkilö voi hyödyntää. Sanssi- ja Duuni-kortti Sanssi-kortti voidaan myöntää kaikille alle 30-vuotiaille nuorille, jotka ovat työttömiä työnhakijoita. Sanssi-kortin omistajan palkkaamiseen työnantaja saa TE-toimistolta palkkatukea. Duuni-kortti on vastaava kortti yli 30-vuotiaille ja sen myöntämisen tarpeellisuus arvioidaan tapauskohtaisesti …