Olen aina ollut erittäin ujo, ja tuntemattomien ihmisten luokse meneminen aiheuttaa aina välillä kauhukohtauksia. Viime keväänä pääsin ylioppilaaksi, ja kesän alussa etsin harjoittelupaikkaa.

Kyselin kaikkialta, mutta useimmat työpaikat vain sanoivat, ettei heillä ole vapaita paikkoja, harjoittelijakiintiöt täynnä. Viimeisenä toivonani kävelin kirjakauppaan, ja pyysin päästä johtajan puheille. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen pääsin haastatteluun. Ja sain paikan!

Viihdyin kirjakaupassa todella hyvin: työ vaikutti heti alusta lähtien haastavalta, työkaverit olivat loistavia ja asiakkaat kaikki erilaisia. Oli todella palkitsevaa nähdä kuinka joku huonotuulinen asiakas hymyili lähtiessään liikkeestä, ja eräskin vanha herra kehui hymyäni aamun pelastukseksi. Vuorovaikutus toimi molempiin suuntiin.

Lukion jälkeen en oikein tiennyt mitä haluaisin tehdä seuraavaksi. Tuo työpaikka kirkasti ajatukseni: opiskelen nyt liiketaloutta ammattikorkeakoulussa.

Päivi Nätyngin kirjoittama artikkeli on syntynyt Uranuksen kirjoituskilpailun tuloksena.

Muut kisan tuotokset näet tästä.