Työnhaku » Piilotyöpaikat » Ilmoitus
Teollisuus kääntyi kasvu-uralle - Ruotsalaiskonsultit palkkaavat satoja
Suuret ruotsalaiset konsulttiyhtiöt palkkaavat kovaa vauhtia uusia insinöörejä. Esimerkiksi Suomessakin toimiva Sweco ottaa tänä vuonna palvelukseensa 500 uutta insinööriä. Nyt vetävät erityisesti energia- ja rakennusala. Asiasta kertoo Dagens Industri.
Swecon konsernijohtajan Mats Wäppling toteaa DI:lle, että tarvetta uusista insinööreistä on energia-alalla, infrastruktuurien eli esimerkiksi teiden ja siltojen rakentamisessa, projektinjohtotehtävissä ja erilaisiin laiteasennuksiin liittyvissä hankkeissa. Swecolla on Ruotsissa töissä 2 700 insinööriä ja kaikkiaan yhtiö työllistää 5 200 insinööriä.
Insinöörien kova kysyntä ei Wäpplingin mielestä vielä tuo paineita palkkojen kovalle nousulle. Takana on talouslama ja kestää vielä jonkun aikaa, ennen kuin palkat alkavat liukua ylöspäin. Viimeksi Näin kävi vuonna 2008. Silloin yhtiön palveluksessa oli vielä 5 500 insinööriä eli saneeraus vei ainakin väliaikaisesti satoja työpaikkoja. Wäppling ennakoi, että jo tänä vuonna insinöörien määrä ylittää kahden vuoden takaisen tason.
Konsulttiyhtiö WSP ennakoi hyvää aikaa energia-alalle ja rakentamiseen. Yhtiö aikookin palkata vielä tänä vuonna 400 uutta insinööriä. Näin yhtiö varautuu tulevaan nousuun. WSP:n mukaan teollisuus on jo kasvu-uralla ja konsultin täytyy varautua nousuun. WSP:llä on Ruotsissa palkkalistoillaan 2 200 henkilöä ja maailmanlaajuisesti 9 000.
WSP:n tiedotusjohtajan Siv Axelsson kertoo DI:lle, että nyt konsulttiyhtiöitä kiinnostavat erityisesti osaajat, joilla 5–10 vuoden kokemus omalta alueeltaan. Vastavalmistuneita toki palkataan myös.
Konsulttiyhtiö ÅF:llä on kovat suunnitelmat tulevaisuuden kasvun suhteen erityisesti energia-alalla. Yhtiötä panostaa energiatehokkuuteen, ydinvoimaan liittyvään konsultointiin ja rakentamiseen. Yhtiö aikoo palkata ydinvoima-alalle jo tänä vuonna reippaasti uusia insinöörejä. Tällä antaa pohjaa maan valtiopäivien tuore päätös, että nykyisten ydinvoimaloiden tilalle voidaan rakentaa uusia reaktoreita.
Tänä vuonna ÅF on jo palkannut pari sataa uutta insinööriä ja ennakoi loppuvuodesta palkkaavansa vielä enemmän. ÅF:n palveluksessa on 4 100 konsulttia, joista 500 toimii ydinvoiman alueella. Yhtiö pitää itseään maailman suurimpana riippumattomana ydinvoimakonsulttina. ÅF:n tavoitteena on viidessä vuodessa reilusti yli kaksinkertaistaa konsulttiensa määrä yli 10 000:een.
Yhtiö arvioi Ruotsissa seuraavan kymmenen vuoden aikana toteutuvan runsaasti suuria infrastruktuurihankkeita. Insinööreistä tulee tämän vuoksi ÅF:n arvion mukaan pula tulevina vuosina.
Ydinvoima-ala elää parhaillaan voimakasta nousua. Suomessa esimerkiksi Pöyry-yhtiöt osti juuri unkarilaisen ydinvoimaan erikoistuneen insinööritoimiston.
22.6.2010 Tekniikka & Talous
Avoimia työpaikkoja
| Kone- ja laitesuunnittelija Tornioon | Työtä tarjolla | Useita paikkoja kaivoksella | ||||
|
|
| ||||
| Etteplan on henkilöstömäärältään suurin suomalainen teollisuustekniikan suunnitteluyritys. | StaffPoint Oy on henkilöstövuokraus-toimialan johtavia yrityksiä Suomessa. | Outokumpu hakee nyt Kemin kaivokselle uusia osaajia rakentamaan tulevaisuutta kanssaan. | ||||
|
Etteplan Oyj
Tornio
9.9.2010 |
StaffPoint
Pohjanmaa
5.9.2010 |
Outokumpu
Kemi
5.9.2010 |




