Tälle sivulle on koostettu uutisarvoisia tapahtumia Uranuksen toiminnasta.
Osa vanhemmista linkeistä ei valitettavasti enää toimi.
Vuosi 2010
Tuusulan kunta valitsi LAURA™ -järjestelmän.Tarjouskilpailussa LAURA™ arvioitiin toiminnoiltaan parhaaksi ja kokonaisedullisimmaksi rekrytointijärjestelmäksi Tuusulan kunnan tarpeisiin. Kunnan kesätyöhaut alkoivat 1.3. ja URANUS toimitti kokemuksellaan ja asiantuntemuksellaan LAURA™ -järjestelmän pilotoitavaksi alle kahdessa viikossa!
Järjestelmää tullaan kehittämään ja laajentamaan kesätyöhaun pilottivaiheesta saatujen kokemusten pohjalta.
LAURA™ on kaupunkien ja kuntien käyttämissä rekrytointijärjestelmissä selkeä markkinajohtaja.
Iittala Group laajensi LAURA™-järjestelmän käyttöä lasitehtailleen ja emoyhtiönsä
Fiskars Oyj:hin. LAURA™-järjestelmä palvelee konsernia nyt myös englanninkielisessä käyttöympäristössä.
Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri (EPSHP) valitsi rekrytointijärjestelmäkseen LAURA™
-järjestelmän. LAURA™
-järjestelmä vastaa kilpailijoitaan paremmin sairaanhoitopiirien sähköisen rekrytoinnin tarpeita ja sen ominaisuudet muokkautuvat käyttäjien toiveiden mukaan, kun uusia ja kasvavia vaatimuksia tulee eteen sähköisen rekrytoinnin yleistyessä ja monipuolistuessa.
EPSHP kilpailutti rekrytointijärjestelmä hankinnan ja totesi LAURA™-järjestelmän parhaaksi vaihtoehdoksi.
Suomen Yrittäjien portaali yrittajat.fi ja Uranus laajentivat yhteistyötään 12.2. alkaen. Tällöin julkaistiin uusi työpaikkapalvelu, jossa Suomen Yrittäjien jäsenyritykset voivat poikkeuksellisen edullisesti julkaista avoimia työpaikkojaan.
Tästä pääset palveluun.
Tässä SY:n oma esittely palvelusta.

Tammikuussa Uranuksen verkkosivuilla vieraili yli 160.000 eri kävijää. Kuukauden viimeinen viikko oli kaikkien aikojen vilkkain: reilut 55.000 eri kävijää.

Uranus oli mukana Contact Forum messuilla 28.1.2010.

19.1.2010 järjestettiin 4. Laura-Päivät Uranuksen uusissa toimitiloissa. Osanottajia oli ennätysmäärä ja rekrytointijärjestelmäasioiden ohella käsiteltiin John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri-hanketta, työnantajakuvan kehittämistä ja testausosion liittämistä Laura-järjestelmään.
Tuusulan kunta valitsi tammikuussa kilpailutuksen jälkeen Uranuksen Lauran rekrytointijärjestelmäkseen . Kilpailutukseen osallistui 10 alan toimijaa.
Vuosi 2009

25.11. oli
Turun JobCafe täynnä innokkaita työnhakijoita. Tilaisuuden teemana oli piilotyöpaikkojen haku. Uranuksen toimitusjohtaja Hannu Solanne piti päivän ensimmäisen luennon.

Syksyn aikana
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kilpailutti rekrytointijärjestelmätoimittajat. Kilpailutuksessa menestyi parhaiten Uranuksen LAURA™-rekrytointijärjestelmä.

John Nurmisen säätiö ja Uranus aloittivat yhteistyön. Uranus haluaa olla mukana tukemassa säätiön työtä "Puhdas Itämeri" - projektissa.
www.puhdasitameri.fi

Lokakuun aikana LAURA™-rekrytointijärjestelmän ovat ottaneet käyttöönsä
Iittala ja
JIK-perusliikelaitoskuntaytyhmä.

LAURA™-järjestelmän
sijaishallinta -toiminnot vakuuttivat JIK:n monipuolisuudellaan, selkeydellään ja joustavuudellaan. Sijaisuuksien tarjoamisessa käytetään tehokasta
tekstiviestiominaisuutta.
SMS -toiminto korvaa hoitajien arvokasta työaikaa vievän puhelimien käytön sijaisten hankinnassa.
http://www.jikky.fi/
Iittala Group otti LAURA™ -järjestelmän käyttöön ennätysajassa! Suunnittelupalaverista kesti
alle kaksi viikkoa siihen, kun Laura -järjestelmä otettiin käyttöön sisäisen rekrytoinnin tarpeisiin. Nopea aikataulu oli mahdollista loistavasti sujuneen yhteistyön, Iittalan HR:n hyvän asiantuntemuksen ja Uranuksen tehokkaan web-tiimin ansiosta.
www.iittala.fi
Uranus.fi ja Suomen Punainen Risti ovat ryhtyneet yhteistyöhön yhteiseksi hyväksi. Uranus.fi ura- ja rekrytointiportaalissa julkaistaan 30.6.2009 alkaen tietoa
Punaisen Ristin vapaaehtoistyömahdollisuuksista.
Lisää
lehdistötiedotteessa.
Kevään aikana LAURA™-rekrytointijärjestelmän ovat ottaneet omakseen
MSK Group, ECAM -Consulting Oy, Edia Oy ja
Contactum Oy.
Uranus on mukana Pirkanmaalaisten yrittäjien käynnistämässä
lamantorjuntakampanjassa.
Uranus on noussut tammikuussa eniten työpaikkoja ja koulutusmahdollisuuksia tarjoavaksi varkkopalveluksi.
Lue lisää.
Lappeenrannan kaupunki kilpailutti rekrytointijärjestelmänsä hankinnan. Mukana olivat lähes kaikki merkittävät rekrytointijärjestelmätoimittajat. Kilpailutus toteutettiin loppusyksyn 2008 aikana. Uranus voitti kilpailutuksen ja Lappeenranta valitsi järjestelmäkseen Uranuksen Lauran.
Juhlavuosi 2008
Uranus täytti 10 vuotta 30.6.2008
KSF Media ja Uranus solmivat yhteistyösopimuksen joulukuussa. Sopimuksen mukaan Uranus vie KSF Median lehtien -
Hufvudstadsbladet,
Borgåbladet,
Västra Nyland ja
Östra Nyland - työpaikkailmoitukset verkkoon ja ilmoitukset näkyvät sekä uranus.fi että lehtien yhteisessä jobben.fi -palvelussa. Yhteistyö käynnistyy asteettain joulukuun aikana ja toimii täysipainoisesti 1.1.2009 alkaen.
Uranus ja toimittaja
Jukka Keitele kirjoittivat Uranuksen 10-vuotistaipaleen kunniaksi kirjan
Yrittäminen kannattaa aina! Kirjassa on 50 eri yrittäjän yrittäjätarina sekä muuta hyötysisältöä yrittäjyyttä suunnittelevalle. Kirja ilmestyi joulukuun puolivälissä. Kirjan voi ostaa nettikirjakaupoista tai hyvin varustetuista kirjakaupoista.


Lasten Päivän Säätiö eli
Linnanmäki, "Lintsi", otti syyskuussa käyttöön LAURA™ -rekrytointijärjestelmän. Rekrytointien määrä Lasten Päivän Säätiöllä on vuosittain satoja painottuen erityisesti kesäajan, mutta myös ympäri vuoden toteutettavien tapahtumien työntekijöihin. Hakemusten suuri määrä, rekrytointien nopeus ja jatkuvuus asettavat tiukat vaatimukset rekrytointiprosessin hallinnalle ja seurannalle. Uranuksen toimitusvarmuus, LAURA™ -järjestelmän joustavuus, selkeys ja hyvät raportointiominaisuudet vakuuttivat Linnanmäen Laura-järjestelmän paremmuudesta.
Kokkolassa ilmestyvä
Österbottens Tidning aloitti toukokuussa yhteistyön Uranuksen kanssa. Lehden työpaikka- ja koulutusilmoitukset viedään verkkoon Uranuksen toimesta ja ilmoitukset näkyvät sekä
Jobben.fi ja
Utbildning.fi ja Uranus.fi -palvelussa.
Lehden kotisivuille.
Plaza - palvelu ja Uranus käynnistivät elokuussa uuden yhteistyön. Plaza -palvelun ajassa osioon luotiin "Uudelle uralle" -osio, jossa on runsaasti hyötyartikkeleja työn- ja uuden uran hakijalle sekä merkittävä osa Uranus.fi -palvelun ilmoituksista. Plazalla vierailee noin 500.000 eri kävijää viikossa.
Uusisuomi.fi ja Uranus käynnistivät yhteistyön toukoukuussa. Uranus tuottaa Uusisuomi.fi palvelun työelämäosioon artikkeliaineistoa.
Plaza - palvelu ja Uranus käynnistivät toukokuun alkupuolella yhteistyön. Plazan
Muropaketti - osiossa näkyvät Uranuksen it-alan työpaikkailmoitukset. Muropaketin sivuilla käy viikoittain 130.000 - 150.000 eri alan harrastajaa.

Purso Oy valitsi Laura -rekrytointijärjestelmän huhtikuussa. Purso ja sitä lähellä olevat alumiinituotteita valmistavat yritykset ottavat käyttöön Laura -järjestelmän. Laura - järjestelmää muokataan vastaamaan ryhmän eri yritysten yksilöllisiä tarpeita. Ryhmän eri yritykset voivat mm. luoda ja julkaista työpaikkoja omilla sivuillaan ja luoda käyttöoikeuksia yrityskohtaisesti.
Pieksämäen ja Varkauden kaupungit valitsivat Lauran rekrytoinnin ja sijaishallinnan järjestelmäkseen huhtikuussa. Laura valittiin tarjouskilpailun perusteella ja valintaperusteissa sen todettiin sopivan aluellisen rekrytointiyhteistyön kulmakiveksi, koska kokemusta vastaavasta yhteistyöstä Lauran avulla on mm. Kuuma -kunnilla, Pohjois-Karjalan alueella ja Suomen Uusyrityskeskuksilla. Laura -järjestelmän joustavuus mahdollistaa, että Pieksämäen ja Varkauden yhteiseen järjestelmään voidaan helposti liittää myöhemmin mm. alueen sosiaali- ja terveystoimen yksiköitä.

Uranus järjesti 18.1.2008 toiset Laura-käyttäjäpäivät. Käyttäjäpäivillä kuultiin mm. Järvenpään kaupungin kokemuksista sijaistenhallinnan järjestämisessä. Järvenpää käyttää Uranuksen sms-teknologiaa Laura-järjestelmään liitettynä lisäominaisuutena. Glaston kertoi puolestaan kokemuksistaan, miten Laura-järjestelmän avulla käynnistetään rekrytointiprosessi eli hyväksytetään uuden työntekijän palkkaaminen.
Vuosi 2007
Malmin terveydenhuoltoalue / Malmska Pietarsaaressa otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän lokakuussa.

Uranus sai lokakuussa ensimmäisen kerran julkista rahoitusta toimintansa kehittämiseen. Rahoituksen myönsi Tekes teknologian kehittämis- ja kv-markkinaselvityshankkeeseen. Tekesin perusteluissa todetaan seuraavaa: "Hanke edistää Uranus konsultointi Oy:n kansainvälistymistä. Projektin uutuusarvo ja haastavuus on kansallisesti suuri. Tekesin rahoitus lisää projektin resursointia onnistumismahdollisuuksia oleellisesti edistävällä tavalla. Projektin haastavuuden ja laajan kotimaisen verkottumisen vuoksi rahoitus myönnetään enimmäismääräisenä avustuksena."

Uranus ja Uranus.fi-palvelu on hyväksytty jäseniksi
The Recruitment Network -verkostoon, joka on maailman johtava verkkorekrytointiyhteisö. Tässä yhteydessä lisättiin Uranus.fi -palveluun myös
kansainvälistä rekrytointia käsittelevät sivut "Tuotteet ja palvelut" - osioon.
Uranus.fi -palvelu julkaisi uuden sivustoversion 3.10.2007.
Alko otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän syyskuussa.
YLEn uutistoimitus teki ajankohtaiskatsauksen rekrytoinnin kehittymisestä. Ohjelmassa haastateltiin Uranuksen edustajaa. Ohjelma tuli ulos 5.9.2007.

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä otti käyttöönsä Laura - rekrytointijärjestelmän elokuussa. Järjestelmä on kehitetty yhdessä Joensuun kaupungin kanssa ja tavoitteena on ainutlaatuinen yhteistyö jossa kaupunki, kunta ja sairaanhoitopiiri hoitavat yhteistyössä rekrytointeja ja sijaistenhallintaa.
Haukiputaan kunta otti neljän kuukauden testikäytön jälkeen Laura -rekrytointijärjestelmän käyttöön elokuussa. Haukipudas sijaitsee Oulun pohjoispuolella ja on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kunnista.
Glaston eli aiemmin Kyro/Tamglass-nimellä tunnettu asiakkaamme siirtyi käyttämään Laura -rekrytointijärjestelmän uutta versiota heinäkuussa. Samoin Starkki ja Alfa-Henkilöstöpalvelu siirtyivät uuden version käyttäjäksi kesän aikana.
Uranus ja Netpool Oy solmivat sopimuksen jonka mukaan Netpool Oy myy bannerimainontaa Uranus.fi -portaaliin. Netpool on vanhin Suomessa edelleen toimiva verkkomainonnan myyntiin keskittynyt yritys. Sopimus solmittiin heinäkuussa.

Borealis Polymers Oy otti toukokuussa käyttöön Uranuksen Laura-järjestelmän. Borealis on johtava innovatiivisten ja lisäarvoa tuottavien muoviratkaisujen toimittaja. Borealislaisia on noin 4500, joista Suomen tuotantopaikkakunnalla Porvoon Kilpilahdessa työskentelee noin 850 henkilöä.
Uranus julkisti kaksi uutta alakohtaista rekrytointiportaalia touko-kesäkuun vaihteessa:
www.hoivajahoitoala.fi ja
www.myyntiala.fi . Molempiin kerään ao. alan työnhakijalle tärkeätä hyötytietoja ja ilmoituksia.
Pilkington otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän toukokuussa.
Järvenpään kaupungin Laura -rekrytointijärjestelmään lisättiin toukokuussa sms - viestipalveluominaisuus ensimmäisenä rekrytointijärjestelmänä Suomessa. SMS-viestipalvelu mahdollistaa sen, että sijaisia voidaan kutsua tekstiviestillä palvelukseen. Vanhan soittorumban korvaa yksi toimenpide, jolla tuuraustarve klikataan kaikille potentiaalisille käytettävissä oleville päteville sijaisille.

Lemminkäinen konserni solmi yhteistyösopimuksen Uranuksen kanssa. Sopimuksen mukaan konsernin kaikki työpaikat julkaistaan jatkossa Uranus.fi -portaalissa. Sopimus solmittiin toukokuussa. Lemminkäinen on maamme suurimpia rakennusalan konserneja ja työllistää tytäryhtiöineen noin
8 500 henkilöä, joista neljännes työskentelee ulkomailla.
Uranus julkisti huhtikuussa uuden rekrytointiportaalin
www.it-ala.fi . Portaaliin kerätään it-alan työpaikka-, koulutus- ja yrittäjyysilmoituksia sekä muuta aineistoa, joka tukee it-alan osaajia uuden uran hakemisessa.
Ikean rekrytointisivut arvioitiin Uranuksen Työnantajakuva 2007 -imagotutkimuksessa parhaimmiksi.
Tulokset julkistettiin huhtikuussa.
Lumene otti käyttöön Laura-rekrytointijärjestelmän maaliskuussa.
Finnmatkat ulkoisti ulkomaan kohdeiden opasrekrytointien hoitamisen kokonaan Uranuksen vastuulle. Finnmatkat kuuluu kansainväliseen TUI-konserniin ja on yksi maailman suurimmista valmismatkojen järjestäjistä. - Sopimus solmittiin maaliskuussa.
Securitas Direct/ Aroundio otti helmikuussa käyttöönsä yrittäjä- rekrytoinneissaan Uranuksen Laura -järjestelmän. Aroundio - palvelu on johtava kodinturvapalveluja tarjoava yritys Suomessa.
Pudasjärven kaupunki otti käyttöön Uranuksen rekrytointijärjestelmän helmikuussa 2007. Kaupunki testikäytti ohjelmaa ensin puoli vuotta ja päätti ottaa järjestelmän pysyväisesti käyttöönsä.

Uranus nousi työpaikka-, koulutus- ja yrittäjähakuilmoituksilla mitaten verkkorekrytoinnin suurimmaksi yritykseksi tammi-helmikuussa 2007.
Lue lisää.
Järvenpään kaupunki otti käyttöön tammikuussa Laura -rekrytointijärjestelmän. Uranus voitti tarjouskilpailun jossa olivat mukana käytännössä kaikki alan järjestelmien toimittajat.

Uranus järjesti 18.1.2007 ensimmäiset Laura-käyttäjäpäivät rekrytointijärjestelmäasiakkailleen.
Uranus liittyi jäseneksi Ohjelmistoyrittäjät Ry:een tammikuussa 2007. Ohjelmistoyrittäjät ry on sitoutumaton innovatiivisten, ammattitaitoisten, kasvuhakuisten ja yrittäjähenkisten ohjelmistoyritysten johdon yhteisö.
Vuosi 2006
Edupolin sivut arvioitiin Koulutuskuva 2006 - imagotutkimuksessa parhaimmiksi koulutussivuiksi. Tulokset julkistettiin 12.12.2006.
Lue lisää.

Lumon ja
Etteplan käyttävät järjestelmää suomen- ja englanninkielisinä versioina - konsernit ottivat käyttöön Laura- rekrytointijärjestelmän uuden version joulukuussa. Etteplanin toimintaa on Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Italiassa ja Kiinassa.
Lue käyttökokemuksista lisää.
Haapajärven kaupunki otti marraskuussa käyttöön Uranuksen rekrytointijärjestelmän.
HSS Media, joka julkaisee
Vasabladet, Jakobstad Tidning ja Pietarsaaren Sanomat sanomalehtiä aloitti yhteistyön Uranuksen kanssa.Yhteistyön myötä Suomen ruotsinkieliset työnhakijat saavat kauan kaipaamansa tasokkaan verkkorekrytointipalvelun oman uransa edistämiseen. Uranus vie verkkoon em. lehtien työpaikka- ja koulutusilmoitukset ja ne julkaistaan sekä Uranus.fi- että Arena.fi -palveluissa. Yhteistyö käynnistyy asteittain elo-syyskuun aikana.
Nordic Progress Oy otti käyttöön LAURA - rekrytointijärjestelmän toukokuussa 2006.
Raha-automaattiyhdistys ja
Casino RAY ottivat käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän huhtikuussa.


Uranuksen Työnantajakuva 2006 - imagotutkimuksessa
Sinebrychoffin rekrytointisivut arvioitiin parhaimmiksi. Tulokset julkistettiin huhtikuussa.
Huittisten kaupunki otti käyttöön kesätyöntekijöiden rekrytointi palvelevan Laura - rekrytointijärjestelmän maaliskuussa.

Uranus ja johtavien
Väli-Suomen maakuntalehtien omistama yritys, Arena Partners Oy solmivat yhteistyösopimuksen. Sopimuksen mukaan Uranus vie verkkoon AP-lehtien työpaikkailmoitukset ja ilmoitukset näkyvät verkossa sekä AP-lehtien
http://www.arena.fi -palvelussa että Uranus.fi - palvelussa. Yhteistyömalli on ainutlaatuinen sanomalehtien ja verkkopalvelun välillä maailmanlaajuisestikin.
Lue lisää yhteistyöstä.
Sopimus solmittiin tammikuussa ja käytännössä yhteistyö alkoi helmi-maaliskuun vaihteessa.

Oras otti alkuvuonna käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän. Samassa yhteydessä Oras ulkoistaan rekrytointisivustonsa ylläpidon Uranukselle.
Oras Oy on Pohjoismaiden suurin hanavalmistaja, jolla on tuotantolaitokset Suomessa, Norjassa ja Puolassa sekä myyntitoimintaa lähes kaikissa Euroopan maissa.
Vuosi 2005
Rauman kaupunki otti kesätyöpaikkojen täyttämistä varten räätälöidyn Laura-
järjestelmän käyttöön joulu-tammikuun vaihteessa. Rauman järjestelmä oli ensimmäinen asiakkaalle toimitettu uuden sukupolven Laura -järjestelmä.
Meriturvan sivut arvioitiin parhaimmiksi koulutussivuiksi Koulutuskuva 2005 - imagotutkimuksessa. Tulokset julkistettiin joulukuussa.
Taitoprofiilit otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän elokuussa.
Metsä Botnia siirtyi elokuun aikana käyttämään rekrytoinneissaan Uranuksen Laura - järjestelmää. Uranus voitti kilpailun, jossa olivat mukana

kaikki merkittävät rekrytointiohjelmia tuottavat yritykset. Metsäbotnia on ensimmäinen Uranuksen asiakas, joka on vaihtanut SAP- rekrytointiosion internet-pohjaiseen järjestelmään.

Parvekelaseista tunnettu
Lumon otti käyttöön Uranuksen Laura -rekrytointijärjestelmän.

Henkilöstövuokrausalan yritys
Cineteam siirtyi käyttämään Uranuksen Laura -järjestelmää.

SRV-yhtiöt ottavat huhtikuussa käyttöön Uranuksen Laura- järjestelmän. SRV on yksi alan merkittävimmistä yrityksistä. Yrityksen palveluksessa on noin 700 asiantuntijaa, joista 70 % oli toimihenkilöitä ja 30 % työntekijöitä. Henkilöstöstä 90 % työskentelee Suomessa ja 10 % ulkomailla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu otti käyttöön huhtikuussa Laura -rekrytointijärjestelmän.

Uranuksen toisen Työnantajakuvakilpailun/-imagotutkimuksen tulokset julkistettiin huhtikuussa:
Pfizerilla parhaimmat rekrytointisivut.

Joensuun kaupunki otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän helmikuussa. Järjestelmä suunniteltiin siten, että myös naapurikunnat voivat hyödyntää järjestelmään ja siitä voidaan kehittää seudullinen rekrytointijärjestelmä. Kontiolahden kunta on tulossa mukaan ensimmäisenä ulkopuolisena hyödyntämään järjestelmää.
Lue lisää.
"Uranus TV:stä tuttu". Yleisradio teki televisioon "
Talousvalmentaja"-nimisen ohjelmakokonaisuuden. Ohjelmassa läpikäydään keinoja, miten taloudelliseen ahdinkoon ajautuneet henkilöt selviävät. Yksi selviämisreitti on selvitä työttömyydestä. Ohjelmassa Uranusta käytetään asiantuntijana työnhaun onnistuneeseen läpivientiin liittyvässä jaksossa. Uranus-jakso esitettiin 12. ja 14.2.2005.
Lue lisää !
-
Voit katsoa myös osan jaksosta videolta
Nestle Finland otti helmikuussa käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän. Järjestelmää hyödynnetään erityisesti jäätelömyyjien rekrytoinneissa. Tehtäviin pyrkii vuosittain tuhansia nuoria.
Nestlen kokemuksia järjestelmästä.
Vuosi 2004
Helsingin Yliopistolla oli parhaat koulutussivut Uranuksen Koulutuskuva 2004 - imagotutkimuksessa. Tutkimuksen tulokset julkistettiin marraskuussa.

Henkilöstöpalvelu Kilta otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän syyskuussa. Samassa yhteydessä Kilta tilasi Uranukselta asiakashallintajärjestelmän, joka on yhteensopiva rekrytointijärjestelmän kanssa. Rekrytointijärjestelmästä tehdään myös vironkielinen versio.

RFM-Polis ottaa kesän aikana käyttöön Uranuksen rekrytointijärjestelmän. RFM-Polis on yksi Suomen merkittävistä langattoman tietoliikenneteollisuuden digitaalisen median osaamis- ja yrityskeskittymistä. RFM-Polis toimii Oulun Eteläisellä seutukunnalla ja päätoimipaikka on Ylivieskan teknologiakeskus. RFM-Polikselle järjestelmä räätälöitiin hyvin pitkälle ja RFM-Polis kerää järjestelmän avulla alan osaajien tietokantaa. Kun alueelle saadaan uusia yrityksiä, tietokannasta löydetään välittömästi sopivat osaajat uusien yritysten käyttöön.
CityCarClub ja Uranus sopivat yhteistyöstä. Sopimuksen myötä Uranus käyttää CityCarClubin autoja merkittävässä määrin työajoissaan pääkaupunkiseudulla. Sopimus solmittiin heinäkuussa.
Sinebrychoffin rekrytointisivut arvioitiin parhaimmiksi Uranuksen Työnantajakuva 2004 - imagotutkimuksessa. Tutkimus myötä ensimmäisen kerran suomalaiset työnantajat voivat banchmarkata rekrytointisivustonsa aseman työnhakijoiden silmissä ja saada palautetta sivujensa kehittämisen perustaksi. - 15.4. pidetyssä tulosten julkistamistilaisuudessa juhlapuhujana oli vuorineuvos Jere Lahti.
Henkilöstöpalvelu Optio otti syyskuussa käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän.
Vaasan sairaanhoitopiiri otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän tammi-helmikuun vaihteessa. Alkuvaiheessa järjestelmään hyödynnetään kesätyöntekijöiden rekrytoinneissa.
Lapinlahden kunta testasi Uranusta työpaikkailmoittelussaan syyskuusta 2003 alkaen. Hyvien kokemusten perusteella kunta päätti myös sähköistää rekrytointiprosessinsa hoidon ja otti vuodenvaihteessa käyttöön Uranuksen rekrytointijärjestelmän.
Lue lisää.
Keltaiset sivut ja Uranus sopivat joulukuussa rekrytointipalvelusta. Uranus hakee pitkäaikaisen yhteistyön puitteissa Keltaiset Sivut -palvelulle myyntihenkilöstöä.
Tkk Dipoli, Finx, Fintra ja
Saranen Consulting ovat ottaneet loppuvuoden aikana käyttöön Uudenmaan TE-keskukselle suunnitellut rekrytointijärjestelmän.
Suomen Jobs&Society ja eri puolilla Suomea toimivat
uusyrityskeskukset ottivat käyttöön Laura-rekrytointijärjestelmästä sukupolvenvaihdostilanteisiin räätälöidyn version.
Laurea ammattikorkeakoulu otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän marraskuussa ensimmäisenä ammattikorkeakouluasiakkaana.

Suomen Yrittäjät ja Uranus sopivat yhteistyöstä. Yhteistyön tuloksena Uranus tuottaa sisältöjä Suomen Yrittäjien yrittajat.fi -portaalin. Suomen Yrittäjien
Yrityspörssi on myös esillä Uranus.fi -palvelun yrittäjyysosiossa. Sopimus solmittiin syyskuussa.
Uudenmaan TE-keskus otti heinäkuussa käyttöön Uranuksen rekrytointiohjelman. Ohjelma räätälöitiin FEC-koulutuksen oppilasvalintojen läpiviennin työkaluksi.
Starkki otti käyttöön kesäkuussa Laura -rekrytointijärjestelmän.
Lue lisää

Uranus toi huhtikuussa uuden palvelun uraportaalinsa, Uranus Manager-palvelun. Palvelusta löytyy suoraan johtaja- ja päällikkötason avoimet työpaikat sekä runsaasti johtotehtäviin pyrkiville hyödyllistä luettavaa. Uranus Manager - artikkeleiden kirjoittajaksi on rekrytoitu FM Jukka Keitele.
- Uranus käynnisti internetissä palvelun johtotason tehtäviin pyrkiville, Pressi.com 14.4.2003
- Johtajille ja päälliköille oma työnvälitys Digitoday.fi 15.4.2003
Kyro/Tamglass otti käyttöön Laura -rekrytointijärjestelmän englannikielisenä versiona maaliskuussa. Yhtiön uudistuttua Glastonina, se jatkoi Laura -järjestelmän käyttöä.
Uranuksen piilotyöpaikkapalvelu sai julkisuutta: Uranus tuo piilotyömarkkinat julkisuuteen, Kuljetus Ja logistiikka (03/03)
Oululainen Microcell otti käyttöö Uranuksen rekrytointijärjestelmän. Microcell palkkaa väkensä Uranukselta Kaleva 4.3.2003
Sinebrychoffille hakee 4000-5000 nuorta vuosittain kesätöihin. Sinebrychoff otti hakijoiden käsittelyä helpottamaan Uranuksen rekrytointijärjestelmän.
- Sinebrychoff palkkaa kesätyöläisiä sähköisesti Uranuksen ohjelmalla IT-viikko 10.2.2003
- Uranus sai vauhtia rekrytointiohjelmalleen Digitoday.fi 10.2.2003
- Sinebrychoff ja Keski-Pohjanmaan shp ottivat käyttöön Uranuksen rekrytointiohjelman Pressi.com 10.2.2003

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri otti helmikuussa ensimmäisenä sairaanhoitopiirinä käyttöönsä Uranuksen Laura-järjestelmän. Järjestelmää hyödynnetään erityisesti sijaistenhallinnassa.
Valio ottaa käyttöö Uranuksen Laura -rekrytointijärjestelmän helmikuussa.
Lue Valion kokemuksista lisää.
Vuosi 2002
Eläketurvakeskus sähköisti rekrytoitinsa Uranuksen Laura -ohjelmalla (11/2002)
LEL (myöhemmin Etera) ja Uranus käynnistävät marraskuussa yhteistyön. Sopimuksen mukaan Lel ilmoittaa kaikki avoimet työpaikkansa Uranus-palveluun.
HOK otti syyskuun alussa testikäyttöön Uranuksen Laura -ohjelman.
Uranus.fi - palveluun tehtiin myös ruotsinkielinen osio, jossa on useita työnhakuun liittyviä artikkeleita. Uudistuksen myötä ruotsinkieliset työpaikka- ja koulutuilmoitukset löytyvät keskitetysti yhdeltä palvelusivulta (huhtikuu)
Vuosi 2001

Uranus ja Elisa yhteistyöhön. Uranus tuottaa Elisan Kolumbus-palvelun ura-ja rekrytointiosion (12/2001).
Huhtikuun Valitut Palat kertoi sähköisestä rekrytoinnista. Artikkelissa
on useita mainintoja Uranuksen palveluista. Klikkaa itsesi töihin
UPM ja Uranus sopivat yhteistyöstä: UPM:n kaikki työpaikat esillä Uranuksen palvelussa huhtikuusta alkaen.
Pörssiyhtiö Etteplan ja Etteplanin tytäryhtiö Konette Desing Center ryhtyivät käyttämään Uranuksen rekrytoinninhallintaohjelmaa (4/2001)
Henkilöstövuokrausalan yritys ALFA-Henkilöstöpalvelu sähköisti CV-tietokannan keruun Uranuksen rekrytointijärjestelmän avulla (4/2001)
Suomen vanhimpiin kuuluva suorahakualan yritys Konsulttitoimisto Jaakko Lehto otti käyttöön Uranuksen rekrytoinninhallintaohjelman maaliskuun puolivälissä.
Uranus ja Sonera yhteistyöhön: Uranus tuottaa rekrytointisivut SoneraPlazalle, IT-viikko 6.3.2001
Uranus käynnistää tammi-helmikuun vaihteessa uutena palveluna kesätyöpaikkapalvelun. Yhdelle sivulle kerätään linkit kaikkiin kesätyötä tarjoavien yritysten rekrytointisivuille sekä paljon tietoa, miten nuori työnhakija onnistuu työnhaussaan. Sivulle kerätään myös muissa medioissa oelvat kesätyöpaikkauutiset.
- palvelu osoittautuu erittäin hyödylliseksi, sillä vilkkaimpina päivinä sivua on klikattu luettavaksi yli 6000 kertaa. Tutustu palveluun!
Uranus esitellään mediassa: Hyötylinkki: Työpaikka netistä, IT-viikko 11.1.2001
Vuosi 2000

Vuoden aikana internet-rekrytointi alkoi vakiintua. Asiakkaat alkoivat
ostaa yksittäisten ilmoitusten sijasta ilmoituspaketteja. Vuoden aikana Uranus teki useita kymmeniä pitkäaikaisempia verkkoilmoittelusopimuksia, mm. seuraavien yritysten kanssa:
Outokumpu, Proselectum, Busineslike, NSD, Nixu, Ponsse, Tecnomen, Valio, Martela, OMG Harjavalta, Nextrom, Helsingin Jakeluexpertit, Leijonajakelu, Finpro, CCC, Finnforest, Samlink, Labsystems, Ulkoministeriö, Manpower, McDonald's, Amiedu, Tampereen AKK, Partek, Telia, HEX-Group, Orion Noiro, Teleresources Finland.
Naistenlehdissä ensimmäinen artikkeli Uranuksesta: Työpaikka napin painalluksella, Anna 4.7.2000
Uranus ja Netbooking sopivat yhteistyöstä. Netbooking saa myydä Uranuksen portaalin bannerimainontaa. Sopimus käynnistyi 1.1.2000.
R-Kioski solmi sopimuksen Uranuksen kanssa vuodenvaihteessa ja ryhtyi hakemaan kioskiyrittäjiä Uranuksen palvelun avulla.
Vuosi 1999
Finnvera ja Uranus sopivat yhteistyöstä joulukuussa, jonka seurauksena Finnveran avoimet työpaikat ilmoitetaan Uranuksen palvelussa ja Finnveran rahoituspalvelut näkyvät Uranuksen yrittäjyysosiossa.
Uranuksen uraportaaliin tuotettiin englanninkielinen osio, joka palvelee Suomeen hakeutuvia työnhakijoita, yrityksiä ja koulutukseen tulijoita sekä kansainvälisesti toimivien yritysten rekrytointia ( 09/1999). 
Uranus ja Finnair sopivat kesäkuussa yhteistyöstä ja Finnairin kaikki työpaikat ilmoitetaan Uranuksen portaalissa.
Uranus käynnisti uudenlaisen ura-ja rekrytointipalvelun netissä(15.4.1999)

Uranus perustettiin heinäkuussa 1998.