Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus




Yrittäjyyskoulutuksessa on vielä paljon haasteita

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja nimeää työvoiman saatavuuden, paikallisen sopimisen ja verotuksen ohella yrittäjäpolitiikan tärkeäksi alueeksi koulutuksen kehittämisen ja sen piirissä opettajien kouluttamisen kouluttamaan.

Varatuomari Jussi Järventaus on palvellut Suomen Yrittäjien toimitusjohtajana vuodesta 1996, poislukien vuosi oikeusministerinä 1998-99. Juuri ennen haastattelua hän on neuvotellut Etelärannan EK:n kanssa hallituksen esityksestä joka koskee työttömyysvakuutusmaksujen alennuksen kohdentamista. Koska politiikka tapahtuu lainsäädäntönä, edunvalvonta on pitkälti juridiikkaa ja järjestöjohtajatkin siksi yleensä juristeja.

Miten edunvalvontajärjestön johtaminen eroaa yrityksen johtamisesta? ”Siinä on samat peruslainalaisuudet, mutta aikaperspektiivi on pitempi kuin liike-elämässä. On oltava pitkä pinna jotta jaksaa odottaa näkyviä tuloksia,” sanoo Järventaus.

Helsingissä 1951 syntynyt kenraalin poika valmistui Helsingin Yliopistosta OTK:ksi 1975, lisensiaatiksi 1976 ja istui käräjänsä saaden varatuomarin arvon 1980. Ennen SY:tä hän työskenteli useita jaksoja vakuutusalalla ja Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton toimitusjohtajana. Hän toimi Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministerinä vuosina 1998-99. Nyt hänen luottamustehtäviinsä kuuluu muun muassa Patentti- ja Rekisterihallituksen johtokunnan puheenjohtajuus, jossa hän edustaa asiakkaiden näkökulmaa.


Maahanmuuttoa, asuntoja ja riskinkohtaamisen helpotuksia

”Maahanmuuttoa on ilman muuta lisättävä”, sanoo Järventaus. ”Kotimaassakin on reserviä, mutta on myös kannustinloukkuja ja kohtaanto-ongelmia. Viimemainittujen takia ammatillista koulutusta ja etenkin oppisopimuskoulutusta on kehitettävä. Samoin on helpotettava työvoiman alueellista liikkuvuutta.”

Miten työvoima liikkuu jos asuntoja ei kasvualueilta saa realistisin kustannuksin? – ”SY:n näkemys on, että asuntotuotantoa on lisättävä. Tämä on kuitenkin alueellinen asia ja siten keskusteleminen ratkaisuista on meidän aluejärjestöjen toiminnan piirissä.”

"pitäisi olla mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin pöydän puhdistamiseksi"
”Yrittäjäriskin kohtaamista olisi tehtävä nykyistä helpommaksi. Esimerkkinä sanoisin, että Suomessakin pitäisi olla mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin pöydän puhdistamiseksi ja jonkinlainen oman asunnon suoja. USA:ssa on eräissä osavaltiossa rajoitettu oman asunnon käyttöä vakuutena. Suomeen olemme ehdottaneet järjestelmää jossa velallinen voisi jäädä asumaan pankin haltuun joutuneeseen asuntoon vuokralle ja jos hänen tilanteensa paranee, hän voisi sen määräajan jälkeen lunastaa uudelleen itselleen. Tällainen järjestelmä mielestämme kohtuullisesti säilyttäisi asunnon vakuusarvon mutta samalla turvaisi yrittäjän kodin säilymistä vaikeassa tilanteessa. Näin vältyttäisiin sellaiselta umpikujalta, josta on vaikeaa palata yrittäjäksi tai jopa työelämään.”


Korkeakoulutettujen osuus uusista yrittäjistä kasvussa


Yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja kautta koko koulutusjärjestelmän on rakennettu yrittäjyyskoulutusta. Uranus-haastattelussaan on muunmuassa Sibelius-Akatemian rehtori todennut, että kun koulutusta vastaavia virkoja ja toimia ei kerta kaikkiaan riitä, on lähdettävä siitä että musiikin ammattilaisetkin entistä enemmän joutuvat itse luomaan työpaikkansa. Vastaako yrittäjyyskoulutus tarkoitustaan?

”Yrittäjyyskoulutusta ei ole vielä riittävästi aineopintojen sisällä. Se on lyönyt aika hyvin läpi ammatillisessa koulutuksessa ja on hyvällä alulla peruskoulussa ja lukioissa. Mutta korkeakoulumaailmassa on vielä paljon haasteita.”
”Opettajien asenne-
maailmassa on edelleen kehitettävää ja samoin heidän kouluttamis-
taan opettamaan yrittäjyyttä."

”Opettajien asennemaailmassa on edelleen kehitettävää ja samoin heidän kouluttamisessaan opettamaan yrittäjyyttä. Kaikillahan ei lähipiirissään ole yritystoimintaa niin että he sitä kautta tietäisivät mistä puhuvat. Omalta osaltamme järjestämme seminaareja ja muita tapahtumia, joissa kerromme perusasioista. On tuotava eteen esimerkkejä, kerrottava käytännöistä. On myös yrityspelejä ja simulaatioita.”

Tämän voisi ehkä sanoa niin, että on helpompaa näyttää powerpointilta mitä lomakkeita pitää täyttää ja mitä ilmoituksia tehdä kuin opettaa varsinaisia yrittäjän taitoja, kertoa mitä se todellisuudessa on.

”Tällä hetkellä noin 20 % aloittavista yrittäjistä on korkeasti koulutettuja, joten hyvään suuntaan ollaan menossa, mutta se johtuu yhteiskunnan yleisestä muutoksesta ja koulutustason noususta enemmän kuin siitä että koulutukseen kuuluu myös yrittäjyyden esiintuonti.”



Uranus Manager -palveluun.

Tästä pääset lukemaan kaikki Uranus Manager -sarjaan kuuluvat artikkelit.


KeskusteleKerro kaverille Facebookiin(?)

Oma Uranus

Käyttäjätunnus

Salasana

Tutustu ja rekisteröidy

Kysely

Onko syksy alkanut kiireisenä työpaikallasi?(Keskustele)

Näytä vastaukset

Uranus konsultointi Oy etunimi.sukunimi@uranus.fi Puh. (09) 8566 7700
Pasilankatu 2, 00240 Helsinki uranus@uranus.fi Faksi (09) 8566 7766